Mitä tehdä poikien heikentyneelle koulumenestykselle?

Vuoden 2015 Pisa-testien yhteenveto Suomen osalta. Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

Olen kahden pienen pojan isä. Kuten varmasti kaikki muutkin vanhemmat, varsin usein mietin lasten tulevaisuutta ja niitä apuja, jotka lapsemme matkan varrella saavat omaa aikuisuuttaan varten.

Erittäin huolissani olen seurannut suomalaisten poikien koulumenestyksen heikentymistä viimeisten vuosien aikana.

Tuoreimmassa Pisa-tutkimuksessa suomalaisten yläkouluikäisten nuorten koulumenestys tippui jälleen. Pelkkä sijoituksen heikentyminen ei olisi niin huolestuttavaa, jos vertailun muut maat olisivat vain petranneet juoksuaan Suomea paremmin. Valitettavasti on kuitenkin niin, että suomalaisten 15-vuotiaiden tulokset ovat huonontuneet edelliseen mittaukseen verrattuna.

Tarkalleen ottaen tytöt pärjäävät yhä erinomaisesti mutta pojat eivät. Ero on huomattava: poikien tulisi opiskella puoli vuotta lisää päästäkseen tyttöjen tasolle. On erittäin huolestuttavaa, että Suomessa sukupuolten väliset erot olivat tutkimukseen osallistuneiden 73 maan suurimmat.

Tämä ei silti tarkoita, että kaikki pojat pärjäisivät peruskoulussamme huonosti. Päinvastoin, valtaosa suoriutuu yhä kansainvälisesti varsin hyvin. Mutta selvää on, että osa suomalaisista pojista on tipahtamassa kyydistä eivätkä he saa koulutieltä mukaan niitä taitoja, joita esimerkiksi tuleva työelämä vaatii.

Helppoja vastauksia ei ole

Vastaus siihen, miksi sukupuolten välillä on näin suuret erot, ei ole yksioikoinen tai helppo. Syitä vaikuttaisi olevan useita.

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen mukaan tyttöjen ja poikien opiskelumotivaatiossa on eroja. Pojat suhtautuvat oppimiseen selvästi tyttöjä kielteisemmin. Tästä johtuen erityisesti poikien keskuudessa on yleisempää, että koulumenestys ei vastaa oppilaan kykyjä: jos oppiminen ei huvita, se näkyy tuloksissa, vaikka kapasiteettia parempaan olisikin.

On myös esitetty arvioita, että koulun perinteinen opetustapa, jossa luokka seuraa opettajan esitystä, suosisi tyttöjä. Opettajan kuunteleminen vaatii tunnollista keskittymistä. Jos sisällä kuohuu, on vaikea istua paikallaan ja keskittyä kuuntelemaan.

Myös temperamentilla näyttäisi olevan vaikutusta. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen ja tohtori Sari Mullola tekivät pari vuotta sitten laajan tutkimuksen ja kiinnostavan löydön: he seurasivat yli 4 000 yhdeksäsluokkalaisen oppimista ja lähes 300 opettajan opetusta ja havaitsivat, että oppilaan tavalla toimia ja käyttäytyä oli yllättävän suuri vaikutus arvosanaan. Vain noin puolet arvosanojen eroista selittyi varsinaisilla osaamiseroilla, loput johtuivat oppilaiden erilaisista toimintatyyleistä.

Vielä hämmentävämpää oli se, että koululaitos näyttää suosivan tyttöjä yleisten odotusten mukaisesta käytöksestä. Toisin sanoen mikäli hyväntuulinen, joustava ja sopeutuva oppilas oli tyttö, hän hyötyi näistä piirteistä enemmän kuin poika. Tutkijat eivät osanneet antaa tälle aukotonta selitystä, mutta sen voisi olettaa liittyvän niihin erilaisiin odotusarvoihin, joita poikien ja tyttöjen käytökselle asetetaan.

Mallia Vantaalta

Suomalaisen peruskoulun vahvuus on vuosikymmeniä ollut tasapuolisten menestysmahdollisuuksien tarjoaminen kaikille. Viimeisten vuosien aikana on kuitenkin käynyt niin, että oppilaiden lähtökohdat ovat alkaneet määrittämään oppimistuloksia. Tämä kehitys ei saa jatkua.

Ensinnäkin opettamisessa on aidosti huomioitava lasten ja nuorten erilaiset tavat oppia. Meitä on moneen lähtöön: toiset oppivat lukemalla, toiset taas kuuntelemalla tai tekemällä. Joku häiriintyy helposti pienestäkin metelistä, toiselle taas äänekäs luokkatilanne ei aiheuta vaikeuksia omaksua uutta.

Esimerkiksi on esitetty, että koulun pitäisi muuttua “pyhätöstä pajaksi”. Tällainen tekemällä oppiminen voisi sopia esimerkiksi niille aktiivisille pojille, joille hiljaa kuunteleminen aiheuttaa vaikeuksia. Lisäksi pitäisi tarjota perinteisen paperikokeen rinnalla muitakin tapoja onnistua: myös ahkerasta ja sinnikkäästä työstä voisi palkita hyvällä numerolla.

Toiseksi meidän on päästävä pois tilanteesta, jossa pelkkä temperamentti sanelee ison osan arvosanaa. Keltikangas-Järvinen on ehdottanut, että se onnistuisi kouluttamalla opettajia tunnistamaan tapansa suhtautua oppilaiden erilaisiin toimintatyyleihin. Minusta tämä kuulostaa järkevältä.

Voisimme myös ottaa mallia Vantaalta, sillä Länsimäessä oli erittäin onnistunut kasvatusohjaaja-kokeilu. Tunnen tapauksen erittäin hyvin, sillä kyseenomainen kasvatusohjaaja sattui olemaan serkkuni ja olemme jutelleet tästä 2,5 vuoden jaksosta moneen kertaan. Vastaavia järjestelyitä on ollut ainakin Jyväskylässä ja Keravalla.

Länsimäen ala- ja yläkoulun yhteinen kasvatusohjaaja oli eräänlainen matalan kynnyksen kuraattori, joka teki kaikkea sitä, mitä varsinainen kuraattori tai opettajat eivät ennättäneet. Hänellä oli oma huone, jonne saattoi tulla suoraan juttelemaan mieltä askarruttavista asioista, kuten vaikkapa lukion aloittamiseen liittyvistä peloista. Myös luokista poistetut oppilaat ohjattiin kasvatusohjaajalle. Lisäksi hän ohjasi tukioppilaita, organisoi välituntitoimintaa, toimitti oppilaiden kanssa koulun omaa lehteä, järjesti tapahtumia ja palkitsi kuukauden teosta.

Ei ole vaikea ymmärtää, että tällä oli vaikutusta koulun viihtyisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Valitettavasti vain Vantaan säästökuuri lopetti kasvatusohjaajan toiminnan Länsimäessä.

Minusta kasvatusohjaajan toimintaa pitäisi kokeilla ja pilotoida myös Helsingissä. Se olisi uusi konkreettinen tapa toteuttaa positiivisen diskriminaation politiikkaa, jossa ylimääräistä määrärahaa jaetaan niihin kouluihin, joissa tasa-arvoisen kehityksen toteuttaminen vaatii lisäpanostusta esimerkiksi lasten perheiden koulutus- ja tulotason perusteella. Tämä kokeilu auttaisi myös syrjäytymisvaarassa olevia poikia.

Suomen ja Helsingin kouluilla menee vielä toistaiseksi verraten hyvin, mutta kehityssuunta on hälyttävä. Vanhaan maineeseen ei pidä tuudittautua vaan varmistaa, että kaikille pojille ja tytöille on tarjolla heidän tarpeensa huomioiva lähikoulu.

Aiheet:

55 Antti Möller

Antti Möller

Helsinkiläinen varavaltuutettu, yleisten töiden lautakunnan jäsen, viestintäasiantuntija, freelancer-kirjoittaja, Konepaja-liikkeen aktiivi ja perheenisä.

Tue kampanjaani